keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Kuukauden biisit 3/2015

Marina and The Diamonds - I'm a Ruin

Marina timantteineen saapuu Ruisrockiin ja varmistaa näin sen, että siellä on oltava paikalla perjantaipäivänä! Lahjakkaan ja monipuolisen artistin showsta voi odottaa biletystä ja suuria tunteita. Uuden Froot-levyn biiseistä ehkä suurimmaksi hitiksi nousemassa oleva I'm a Ruin kuuluu siihen tunteellisempaan osastoon. Pinnalta aluksi kepeän oloisesta popista kuoriutuu biisin tekstien osalta esiin sanomaa, joka pistelee kipeästikin.

And I’ve tried to say
Babe, I’m gonna ruin you if you let me stay
You still mean everything to me, to me
But I wanna be free

I’ll ruin, yeah, I’ll ruin you
I’ve been doing things I shouldn't do



Spotify

Color Dolor - Measures

Tunteikasta on meno myös Color Dolor -yhtyeen kappaleessa Measures, joka on julkaistu heidän levyllään Cuckoo in a Clock (2013). Ystävä suositteli minulle yhtyettä, ja päädyin katsomaan Youtubesta alla olevan live-esityksen kappaleesta. Se oli lumoava heti ensitahdeista. Laulajan omaperäinen tulkinta pysäyttää kuuntelemaan tarkkaan. Bändin huomaa muutenkin heti olevan hyvä. Jälkipuoliskolla alkava trumpenttiosuus yhdistettynä kohta mukaan tulevaan selloon on lopullisen aseistariisuvaa. Biisi on 9-minuuttisena bändin tähän mennessä julkaistuista pisin, mutta siinä ei ole yhtään liikaa. Color Doloria tulen varmasti kuuntelemaan vielä lisää, paljon.

Measures have new meanings
Everytime we're meeting
Go ahead and blame me
For making such a crime



Spotify

FKA twigs - Two Weeks

FKA twigsia hehkutettiin paljon viime vuonna. Olen kuunnellut itsekin biisejään paljon ja ollut sitä mieltä, että musiikki kuulostaa hyvältä, mutta en nyt ihan viittä tähteä olisi ollut antamassa. Sitten tämä kappale pyörähti satunnaisessa järjestyksessä soivalta Spotify-listaltani soimaan, kun tuijotin bussin ikkunasta pimeyteen väsyneenä palatessani lomamatkalta kotiin. Silloin tämä osui suoraan johonkin syvälle. Two Weeksissa hurmasi ensimmäiseksi samanlainen yhdistelmä kuin esimerkiksi Banksin musiikissa: jokseenkin täydellinen soundimaailma yhdistettynä hyvään kappaleeseen sielua hivelevästi tulkittuna. Saavutin jonkinlaisen ymmärryksen, miten FKA twigsia kannattaisi lähestyä saadakseen siitä eniten irti, ja uskonkin saavani tätä kautta melkoisia "säväreitä" myös jatkossa.

Feel your body closin', I can rip it open
Suck me up, I'm healin' for the shit you're dealin'
Smoke on your skin to get those pretty eyes rollin'
My thighs are apart for when you're ready to breathe in
Suck me up, I'm healin' for the shit you're dealin'
Hi, motherfucker, get your mouth open, you know you're mine



Spotify

Cut Copy - Lights & Music

Myös Cut Copya suositteli eräs kaverini pari vuotta sitten. Yhtyeen biiseistä lähinnä Lights & Music on jäänyt elämään soittolistalleni tummasävyisen mutta tanssittavan meininkinsä myötä, ja sekin sattui hyppäämään eräs päivä työmatkalla korviini erityisesti siksi, koska kyseisellä viikolla oli avopuolisoni syntymäpäivä. Tuon sattuman lisäksi kappale ansaitsee muutenkin maininnan viime kuun biiseissä, koska onhan se vaan niin hyvä. Myös sen sanat ovat mielenkiintoiset ja saavat aikaan pohdiskelua...

Tell me what you hoped to say on your birthday
The secrets that we held that day will be kept straight
Everyone will be dismayed if your promise breaks
But you'll be back again to say who you want next

Lights and Music
Are on my mind
Be my baby
One more time



Spotify

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti