torstai 14. marraskuuta 2013

Astrid Swan - Astrid4


Astrid Swanin neljäs sooloalbumi alkaa "takaisin luontoon"-teemalla kappaleella Nature Calling. Kappale kuulostaa juuri siltä, kuin sen nimestä voi päätellä, mikä on tässä tapauksessa hyvä asia. Puhallinsoitinten käyttö on heti vahvaa, kuten myös toisena kuultavana loistavalla singlekappaleella Four Months to Kill. Se jatkaa hienosti Astridin kuukausista laulamista, jonka hän aloitti jo Drunk Lovers -bändilevyllään kappaleella Finland in November, joka on sekin tällä hetkellä varsin ajankohtainen... No, takaisin käsiteltävänä olevaan levyyn. Laulu ja pianonsoitto muodostavat tälläkin levyllä vahvan pohjan, jota täydentävät onnistuneet puhallinsoitinten ja rumpujen sovitukset. Astridin biisintekotaito on myös selkeästi jalostunut edelleen tauon aikana, olihan se toki jo ennestään todella hyvä.

Yearning to Hold Still on balladimaisempi kappale, joka julkaistiin myös ennen levyn julkaisua. Tästä kappaleesta tuleekin mieleen Astridin aikaisempi tuotanto ehkä vahvimmin tällä levyllä. The Loon alkaa leikkisällä pianonsoitolla ja kauniilla melodioilla. Sanoitukset puolestaan ovat synkähköt:

I'm dying of the will
That keeps dragging my bones

Rabbit Cathcher on nätti biisi ihmissuhdeaiheisin lyriikoin. Black Bear and a Hoofer lähtee käyntiin melkeinpä hilpeästi, puhaltimia on jälleen käytetty runsaasti, mutta välillä myös hiljennytään. Erilaisesta osiosta toiseen siirrytään sujuvasti. Hyvin kauniilla pianomelodialla rauhallisesti alkava A.R.I.Z.O.N.A on herkkää tunnelmointia. Your Last Songin tunnelma on puolestaan lopetusbiisille sopivan haikea. Tämä välittyy sanoituksistakin:

Here's a song for you
It doesn't mean I loved you
And I don't
It's the money
It's the payback
That you deserve

Astrid Swanin aikaisempaan tuotantoon tätä levyä vertaillessani totesin sen olevan hitaammin aukeava, mutta myös kuuntelujen myötä palkitseva, kuten loistavat levyt usein ovat. Kappaleet ovat pidempiä, monipuolisempia ja selkeästi toisiaan täydentäviä kokonaisuuden osia. Voin todeta olleeni ainakin tällä kertaa oikeassa, kun jo levyn ilmestyttyä totesin, että tähän ei varmasti joudu pettymään.

Four Months To Kill from Astrid Swan on Vimeo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti