perjantai 12. huhtikuuta 2013

Sans Parade - Sans Parade



Sans Paraden debyyttialbumin ensimmäinen single Last Song is a love Song olikin jo aiemmin blogissa viikon biisinä. Perusasiat bändin musiikista tulikin sanottua jo tuossa kirjoituksessa, mutta tiivistettynä: he tekevät tunteikasta, tummasävyistä ja välillä mahtipontistakin "barokkipoppia".

Edellä mainitun aloituskappaleen lisäksi levyllä on komeita helmiä lisääkin. Indie rock -vaikutteisempi The End of the World 1964 sisältää kerrassaan mainioita melodioita. Myös kappaleen aloittava säe

I read the news today, oh boy

on hauska viittaus Beatles-klassikkoon. Kappaleen aihe tosin ei muuten ole kovin hilpeä. Synkkä on myös Dead Trees, jossa viulukin välittää epätoivon tunnetta. A Ballet in the Sea on taas eräs levyn parhaista hetkistä. Hidas ja herkkä kappale on hyvin kaunis, jouset ja elektroniset äänet soivat onnistuneesti yhteen. Seuraavana käyntiin pyörähtävä In a Coastal Town puolestaan kiihdyttää vauhtia hyvin ja iskee asenteella.

Fuck with the desperation
Fuck with the explanations
Fuck with the obligations
I need to be with you

Swept Away keventää hieman tunnelmaa akustisen kitaran tuodessa reippautta soundiin. Loppuun jäävä On December 13th on mukavan toiveikas ja muutenkin kappaleena oikein hyvä.

Sans Paraden levy on hyvä kokoelma sekä hitaita herkistelyjä että jopa rokkaavaksi yltyviä biisejä. Kuitenkin levyltä olisi voinut jättää pari mainitsematta jääneistä kappaleista pois, sillä näin pitkänä se on jo hieman raskas kokonaisuus. Levyn parhaimmistona on kuitenkin erittäin hyviä kappaleita, jolloin yleisarvosanani levystä nousee ehdottomasti kiitettävän tuntumaan. Hieno debyytti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti