tiistai 19. maaliskuuta 2013

Minä ja Ville Ahonen - Mia



On jo aika minunkin kirjoittaa tästä levystä. Jotenkin luo paineita, että levy on saanut loistavia arvioita ja sitä on kehuttu todella paljon. Yritän kuitenkin ilmaista mahdollisimman selkeästi sen, miten Mia on minua henkilökohtaisesti koskettanut.

Kuulin siis Minä ja Ville Ahosta ensimmäisen kerran vasta muutama viikko sitten. Ehkä aivan ensi kuulemalta bändi ei kolahtanut vielä, mutta toisella kertaa kyllä, ja täysillä. Kappale oli tämän levyn avaava Joulukuun kolmas. Hyräilyllä ja akustisen kitaran näppäilyillä alkava tunnelmaltaan synkeän musta biisi suorastaan pakottaa kuuntelemaan itseään ja keskittymään. Sanoitus myötäilee kappaleen synkkyyttä ja Ville Ahosen tapa tulkita sitä pääasiassa käheästi laulaen on äärimmäisen intensiivistä. Ennen kuin kuolen olikin aiemmin jo yhtenä Viikon biisinä. Levyn nimibiisissä pyydetään anellen ja voipuneesti Miaa olemaan vielä katoamatta. Pieni hauta on puolestaan pakahduttavan surullinen ja samalla kuitenkin kaunis. Vain pariminuuttinen kappale ilmentää hyvin yhtyeen kykyä luoda tunnetiloja erittäin voimakkaasti.

Kerro minulle rakkaani on mielestäni aivan nerokas biisinkirjoitustaidon näyte. Kappaletta siivittää eteenpäin häiritsevän tarttuva vihellysmelodia ja siihen on kirjoitettu todella piikikäs sanoitus. Välillä tahtia hidastetaan pianotaustaiseen kohtaan, joka eskaloituu hyvin voimalliseksi muistuttaen minua Antony & the Johnsonsin Hope There's Someone -kappaleen loppupuolesta. Tämän jälkeen palataan vielä kertaalleen vihellykseen ja tahtia antavaan bassoon viimeisen lauseen ollessa moneen kertaan toistettuna:

Haluan, että tukehdut hänen allensa

Edellisen kaltaisen mahtavan musiikillisen elämyksen jälkeen seuraava kappale ei ehkä saa helposti ansaitsemaansa arvoa. Syksy on kuitenkin myös oikein hyvä kappale. Se on toiveikkaampi kuin muu levy, myös sanoitukseltaan. Mene kotiin alkaa hyvin verkkaisesti. Se oli keikan aloitusbiisinä ainakin Turussa Dynamon keikalla vähän aikaa sitten ja toimi siinä tarkoituksessa hienosti. Pimeys tuli huoneeseen taas jättää mieleen ainakin mielenkiintoisen kuuloiset hyräilyt... Rohkeus on viimeisenä kappaleena hyvin lohdullinen ja herkästi tulkittu, soittimillakin kikkaillaan lopussa kuitenkin kappaletta palvelevasti ja kauniin kuuloisesti.

Minä ja Ville Ahonen on bändinä todella taitava, jokainen instrumentti tukee täydellisesti kokonaisuutta. Kun tunteita välitetään musiikin avulla näin onnistuneesti, en itse ainakaan voi muuta kuin nostaa kädet pystyyn ihailusta. Sanoitukset ovat kautta linjan loistavia tinkimättömyydessään, ne eivät kaihda mitään aiheita, mutta käsittelevät kaikkea tyylikkäästi. Ville Ahonen vokalistina ja tulkitsijana on jotain, mitä olen Suomen musiikkiskenessä pitkään kaivannut. Mia on itselleni ehdottomasti vuoden paras levy tähän mennessä. Toivottavasti pääsen kesän aikana näkemään vielä monia keikkoja tältä hienolta yhtyeeltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti