maanantai 21. marraskuuta 2011

Regina - Soita mulle



Uudistuminen oli edessä myös Regina-yhtyeellä kolmannen pitkäsoiton jälkeen, kun edellinen polku oli bändin mukaan kuljettu loppuun ja Puutarhatrilogia ollut niin hyvä kyseisen lajityypin levy kuin mahdollista. Niinpä bändin neljäs levy onkin lähinnä kitarapoppia elektroniseen ilmaisuun pohjautumisen sijaan. Monia elementtejä on kuitenkin säilynyt, Iisan laulu tietysti päällimmäisenä, mutta myös tunnelmat ja pieni leikkisyys tuntuvat hyvin tutuilta, eli yhtyeen tunnistaa edelleen helposti. Tärkein asia tietysti on, että levyn kappaleet ovat todella hyviä.

Unessa avaa levyn raukeasti tunnelmoimalla. Haluan sinut puolestaan on mahtava pop-hitti pinnalla soivine syntikoineen. Sinkkuna etukäteen julkaistu Jos et sä soita toimii mielestäni paremmin osana kokonaisuutta kuin yksittäisenä kappaleena. Mustavalkeaa sisältää juuri Reginalle tyypillistä viehkeää melodisuutta, ja Iisa on tässä aivan lumoavan hyvä. Miellyttävän rauhallinen Valveilla jättää levystä mukavan loppufiiliksen. Tyylinmuutos on selkeästi onnistunut erittäin hyvin, eli kyllähän tästä miellyttävä poppislevy saatiin jälleen kerran Reginalta kuunneltavaksi.

Reginasta tuli nyt ensimmäinen yhtye/artisti, jonka levyjä on arvioitu tässä blogissa kaksi kappaletta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti