lauantai 3. huhtikuuta 2010

LIVE: Tarot, Turun klubi, 2.4.

Eilen tuli sitten katsastettua Tarot toista kertaa, eka kerta oli Tuskassa 2006. Tämä oli siis ensimmäinen näkemäni klubikeikka heiltä. Uuden levyn olin kerennyt muutamia kertoja läpi kuunnella, kiitos Harrin, joka levyn osti ja on sitä varsin paljon nyt kuunnellut. Keikka ei ollut tällä kertaa loppuunmyyty jo ennen ovien avaamista, kuten viimeksi kävi... Silloin itselläni ei ollut lippua etukäteen, nyt oli. Näin se mun tuuri menee. No, tällä kertaa pääsin kuitenkin sisälle asti.

Porukkaa kertyi kuitenkin melkoisesti siihen mennessä, kun keikan alkamisaikaan oli puoli tuntia. Melko täyteen paikka lopulta tuli. Noin 23.15 alkoi soitto uuden levyn kappaleella, jota en itse tunnistanut. Toisena kuultiinkin sitten tutun kosketinintron aloittamana vanhaa materiaalia, vuoden 1998 For the Glory of Nothing -levyllä julkaistu Warhead, joka itselleni oli ehkä keikan paras esitys. Uudelta levyltä tunnistin neljä kappaletta, jotka kyllä toimivat kaikki erittäin hyvin. Rise!-kappaleessa yleisöä laulatettiin kunnolla, ja myös TV:stä tuttu I Walk Forever innoitti yleisöä laulamaan mukana :D innostusta herätti selvästi myös yhtyeen vuoden 2003 hitti Pyre of Gods sekä Crows Fly Black -levyn slovarikappale Tides, joka kasvoi kyllä upean mahtipontiseksi esitykseksi. Traitor rankaisi kuulijoita kunnolla vielä keikan viimeisenä kappaleena, ja onkin muodostunut varsinaiseksi livehitiksi bändille.

Keikka oli mielestäni ehdottomasti hyvä, Marco Hietalan laulu kuulosti aivan täydelliseltä taas kerran, ja Tuple Salmelan osuudet sopivat erittäin hyvin kappaleisiin. Välispiikit eivät tällä kertaa olleet aivan niin levottomia kuin joskus, lukuunottamatta ennen Traitoria tullutta kehotusta yleisön miespuolisille jäsenille näyttää lavan suuntaan paljasta takamustaan, ja lähellä seisovien innostamista antamaan kunnon läimäyksiä, kun joku näin teki... No, hauskaa näytti kuitenkin olevan, ja yhtye näyttää selvästi nauttivan soittamisesta. Tuskinpa se meininkiä ainakaan haitannut on, että bändi on nyt suositumpi kuin koskaan, ensilevyn ilmestyttyä kuitenkin jo 24 vuotta sitten. Keikka tuntui hieman olleen vedetty rutiininomaisesti, mutta kun meno on näin osaavaa ja joka tapauksessa laadukasta, eipä tuosta paljoa voi valittaa. Hyvä veto jälleen näiltä suomalaisen metallimusiikin uranuurtajilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti